Yleinen

Helatorstai, nytkö jo?

21.5.2020

Helatorstai on perinteisesti ollut minulle merkki siitä, että lukuvuosi alkaa olla loppumetreillä. Tänä vuonna en voi kuin ihmetellä, että nytkö jo! Kirjoitan opintovapaavuodestani ihan erillisen koosteen ensi viikolla, mutta sen verran voin jo tässä vaiheessa todeta, että lukuvuosi ei ole koskaan aiemmin sujahtanut ohi tällaisella vauhdilla. Juuri, oikeasti ihan juuri, oli elokuu, ja nyt jo ihmettelen helatorstaita. Eiväthän säätkään ole vielä niin lämpimät, että toukokuun viimeisen päivän tajuaisi olevan jo ensi viikolla! Kalenteriin kurkkaamisen lisäksi oikeastaan vain pitenevät aamut ja…

Lue lisää

Yleinen

Äitienpäiväviikonloppu mökillä

11.5.2020

Poikkeusoloista johtuen en suunnannut äitienpäiväviikonlopuksi lapsuudenkotiini äidin ja isän luokse. Onneksi nykytekniikka mahdollistaa perinteisen onnittelulaulun laulamisen oikeana päivänä pitkästä välimatkasta huolimatta, ja vieläpä kaikkien osallistujien kasvojen kera <3 Juttelimme äidin kanssa pitkään jo lauantaina, ja aikaisin eilen aamulla ilmoille kajahti ’Paljon onnea vaan’ koirakuoron säestämänä. Meidän vanhempi koira alkaa nimittäin ulvoa aina, jos joku laulaa kyseisen laulun. Sama tapahtuu myös Miehenpuolikkaat-komediasarjan tunnusmusiikin aikana. Älä kysy, miksi, kunpa tietäisinkin. Nuorempi koira haukkuu ja ulvoo ihan vaan osallistuakseen. Hih! Viikonloppu oli ihana,…

Lue lisää

Yleinen

Elämäni ensimmäinen hapanjuurileipä

18.4.2020

Siinä se on, ensimmäinen koskaan leipomani hapanjuurileipä! Hapanjuurileivän leipomisella on Suomessa pitkät perinteet, nyt hapanjuurileipä ,ja -leipominen ylipäätään, ovat nousseet uudelleen suosioon. Suosio perustuu suurelta osin siihen, että ihmiset ovat kyseenalaistaneet teollisen tavan leipoa leipää. Hapanjuurileivässä ei ole mitään ylimääräistä. Raaka-aineet ovat itseasiassa hvyin yksinkertaiset: leipä syntyy vedestä, jauhoista ja suolasta. Leivän tulevaisuus on sen menneisyydessä. – Eliisa Kuusela Netistä löytyy paljon erilaisia ohjeita ja tapoja hapanjuurileivän leipomiseen. Jokainen löytää niistä varmasti itselleen sopivimman. Oman hapanjuureni sain kollegaltani Paulalta ja…

Lue lisää

Yleinen

No jopas, mikä keitto!

17.4.2020

Onnistuin tekemään niin hyvää kasviskeittoa, että halusin tulla jakamaan ohjeen kanssanne. Minä en tunnetusti ole mikään kokki. Olen se, joka pyytää hyväksi todetut ohjeet muilta ja noudattaa niitä pilkuntarkasti. Yleensä onnistun, aina en. Kokeiluille tai jotain vähän sinnepäin – asenteelle ei Suvin keittiössä ole tilaa. No one is born a great cook, one learns by doing. – Julia Child Viime maanatai-iltana minut yllätti pikkunälkä. Tai no, yllätti ja yllätti. Iltaisin tulee monesti naposteltua jos sun jotakin. Herkuttelimme pääsiäisenä sen verran…

Lue lisää

Yleinen

Jotakin hyvää

14.4.2020

Oletko lukenut Jojo Moyesin kirjan Kerro minulle jotakin hyvää tai nähnyt sen pohjalta tehdyn elokuvan? Itse luin kirjan viime kesänä, ja kun pari viikkoa sitten huomasin kyseisen elokuvan tulevan telkkarista, pidin visusti huolen, etten vahingossakaan kääntänyt tuolle kanavalle. Ei sillä, että kirja olisi ollut huono. Kirja oli niin kaunis ja koskettava, että päätin säästää kyynelkanavani overload-tilalta ja jätin leffan katsomatta. Eilen sain yhdeltä Instagram-seuraajaltani seuraavan viestin: ’Suvi, sulla on mukaansatempaava tapa kirjoittaa, sun tekstejä on ihana lukea. Kerro meille jotakin…

Lue lisää

Yleinen

Pääsiäiskuvia mökiltä

12.4.2020

Pitkäperjantaiaamu aukesi niin aurinkoisena ja lämpimänä, ettei tarvinnut kauaa miettiä, mitä päivän ohjelma tulisi sisältämään. Pakkasimme koirat ja yhden päivän eväät autoon, ja suuntasimme mökille. (Haluan tässä kohtaa mainita, että mökkimme sijaitsee 40 minuutin ajomatkan päässä. Emme poikenneet matkalla mihinkään, vaan ajoimme kotoa suoraan mökille, ja illalla takaisin kotiin. Mökkinaapureita ei ole mailla, halmeilla.) Koiristamme vanhempi tunnistaa kesäpaikkamme nimen. Se saa melkoisen hulluvillikohtauksen, kun siltä lähdön hetkellä kysytään, haluaako se tulla mukaan. Kun mökkitien loppupätkän lukuisat kuopat ja mutkat vihjaavat…

Lue lisää

Yleinen

Lepo

9.4.2020

”Yksi vielä.” Tuttu ajatus monena iltana, oli kyse sitten kirjan sivusta, neuletyön rivistä tai Netflix-sarjan jaksosta. Yksi vielä, ja sitten menen nukkumaan. Kotona olemisesta ja kotoilusta nauttimisessa ei ole mitään väärää, päinvastoin. Siinä, että se tehdään unen kustannuksella, sen sijaan on. Näin opintovapaalla ollessani olen alkanut nauttia myöhäisistä illoista ihan uudella tavalla. Minusta on ihana olla viimeisenä hereillä, kun on hiljaista ja rauhallista. Välillä teen jopa töitä myöhään illalla. Olen kuitenkin aina ollut aamuihminen ja kategorisoin itseni sellaiseksi edelleen. Tämä…

Lue lisää

Yleinen

Sallittua

8.4.2020

Jos kiellettyjen asioiden ja tekemisten lista onkin tällä hetkellä totuttua pidempi, on sallittujen listalla silti mittaa huomattavasti enemmän! Ehdotankin, että keskitetään tänään, ja tästä eteenpäin, enemmän huomiota kaikkeen siihen mukavaan, jota saamme edelleen tehdä. Ulkoilu. Säällä kuin säällä, loistava ajanviete. Kirjoitin aiheesta viime viikolla, voit lukea tekstin täältä. Ruoanlaitto ja leipominen. Sosiaalinen media on tällä hetkellä pullollaan erilaisia live-lähetyksiä, joissa laitetaan yhdessä ruokaa. Jos et ole tottunut kokkailija, voi tämä olla just sun juttu. Moni live-kokki kertoo ruokalajit ja niihin…

Lue lisää

Yleinen

Informaatiokatko

7.4.2020

Nykytekniikka mahdollistaa sen, että pystymme seuraamaan maailman tapahtumia lähes reaaliajassa. Enää ei tarvitse odottaa aamun lehteä tai puoli yhdeksän uutisia päivittääkseen uusimmat tiedot. Oman puhelimeni näytölle on tullut vuosia tärkeimmät uutisotsikot. Pari päivää korona-ajan alkamisen jälkeen poistin tuon palvelun. En yksinkertaisesti enää jaksanut käsitellä jatkuvia negatiivisia uutisia ja niiden mukanaan tuomia tunnemylläköitä. Tosin on myönnettävä, että jatkoin silti eri lähteiden selaamista saadakseni tietää uusimmat tilastot ja käänteet… Tiettyyn rajaan asti tilanne on ok. Ihmisellä on luontaisa halu tietää asioista. Epätietoisuus…

Lue lisää

Yleinen

Alkuja

6.4.2020

Maanantaiaamu. Uuden viikon alku. Uuden päivän alku! Viime viikko on taakse jäänyttä elämää. Napataan siitä mukaan onnistumiset ja hyvät hetket, iloiset asiat. Otetaan opiksi jutuista, joihin jäi vielä korjaamisen varaa. Muistetaan, että arki meni uusiksi vasta parisen viikkoa sitten. Olisi ihme, jos kaikki sujuisi jo nyt kuin rasvattu. Vähitellen asiat lähtevät kyllä rullaamaan, usko pois. Sinä teet parhaasi, se riittää. Tänäänkin. Kaikkea hyvää alkavaan viikkoosi <3…

Lue lisää