”Yksi vielä.” Tuttu ajatus monena iltana, oli kyse sitten kirjan sivusta, neuletyön rivistä tai Netflix-sarjan jaksosta. Yksi vielä, ja sitten menen nukkumaan.

Kotona olemisesta ja kotoilusta nauttimisessa ei ole mitään väärää, päinvastoin. Siinä, että se tehdään unen kustannuksella, sen sijaan on.

Näin opintovapaalla ollessani olen alkanut nauttia myöhäisistä illoista ihan uudella tavalla. Minusta on ihana olla viimeisenä hereillä, kun on hiljaista ja rauhallista. Välillä teen jopa töitä myöhään illalla. Olen kuitenkin aina ollut aamuihminen ja kategorisoin itseni sellaiseksi edelleen. Tämä yhtälö ei pidemmän päälle toimi: jos iltaihmisenä nauttii myöhäisistä illoista ja aamuihmisenä herää aikaisin, jäävät unet aivan liian lyhyiksi. Ja sen huomaa, olosta ja naamasta.

Ihminen tarvitsee kunnon yöunet voidakseen hyvin. Uni on aivojen palautumisaikaa. Unen vaikutukset terveyteen, niin henkiseen kuin fyysiseenkin, ovat kiistattomat. Miksi me silti toisinaan tarkoituksella, ilman pakottavaa syytä, pihistämme unta varten tarkoitettuja tunteja muuhun paljon vähäpätöisempään toimintaan?

Äsken esittämäni kysymys asettaa oletuksen, etten ole ainoa, joka toimii näin. Teetkö sinä joskus vastaavaa vai osaatko arvostaa unta kuten kuuluukin?

Toivotan sulle levollista pääsiäisen aikaa! Otetaan rennosti, levätään ja nukutaan vaikka päikkäreitä!

Invest in rest.

Palaan HHH-sarjan pariin taas ensi tiistaiaamuna

Sitä ennen blogiin tulee jotakin ihan muuta…