Yleinen

Luova tauko

5.4.2020

Joskus käy näinkin.

Lähdin aikaisin aamulla Iiris-koiramme kanssa lenkille. Aurinko oli vasta nousemassa, kuten yleensä aamulenkkimme aikaan. Vaikka päivät vaikuttavat keskenään hyvin samanlaisilta varsinkin nyt, kun elämä keskittyy lähes täysin kotiin ja sen lähiympäristöön, sunnuntaiaamussa oli silti jotakin erityistä.

Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta. Meillä ei ollut kiire mihinkään.

Lenkin jälkeen otin kupin teetä ja avasin koneen aikomuksenani julkaista HHH-sarjan uusin postaus, jonka olin tälle päivälle kirjoittanut. Yhtäkkiä aihe tuntui täysin väärältä. Aihe on hyvä, todella tarpeellinen, mutta sunnuntaiaamulle täysin sopimaton. Sen voi julkaista minä muuna päivänä tahansa, mutta ei sunnuntaina.

Sunnuntaiaamu ansaitsee osakseen jotakin leppoisaa, jotakin aurinkoista. Sellaista aloin siis kirjoittaa.

Aihe oli helppo valita, enää ei tarvinnut muuta kuin siirtää sormet näppäimistölle tanssahtelemaan.

Kirjoitin ja deletoin, minkä jälkeen kirjoitin ja deletoin toistamiseen. Yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes annoin periksi. Tänä aamuna ei uutta tekstiä syntyisi.

Ärsytti, turhautti! Mihin katosi se eilinen kirjoittajan flow? Mikä juttusarjan kirjoittaja se tällainen on, joka ei saa uutta postausta julkaistua?!

Aikani märehdittyäni annoin itselleni armoa, hengitin syvään, hymähdin ja laitoin lukkotilan luovan tauon piikkiin.

Ehkä sen pitikin mennä juuri näin, kaikista päivistä juuri sunnuntaina.

Kaunista päivää <3

You Might Also Like

2 Kommenttia

  • Reply Maarit / Sopusointuja 5.4.2020 at 20:29

    Teit juuri oikein, ei väkisin kannata kirjoittaa sillä tämä ei saa olla ’pitäisi’ -touhua 🙂 Olen ollut niin huono lukemaan viime aikoina ja luenkin nyt putkeen näitä sinunkin ajatuksiasi. Odotan sitä hetkeä että voidaan taas nähdä ja jatkaa hyviä keskusteluja <3

    • Reply Suvi 6.4.2020 at 09:38

      Ihana kuulla, että löysit sopivan hetken lukemiselle, ja kiitos, että tulit lukemaan minunkin tekstejäni <3

      Toivotaan, että pian taas tavataan!

    Vastaa