Yleinen

Metsä rauhoittaa

4.4.2020

Metsässä olemisen ja kulkemisen vaikutuksista ihmisen terveyteen on kirjoitettu paljon viime aikoina. Jo viisi minuuttia metsässä riittää kohottamaan mielialaa, parinkymmenen minuutin jälkeen verenpaineen on todettu lähtevän laskusuuntaan. Mitä pidempään metsässä viihtyy, sen selvempiä vaikutukset ovat. Haluan tässä painottaa sanaa ´viihtyy´. Metsän parantava vaikutus heikkenee, jos siellä liikkumisesta tulee suoritus. Nauti siis kaikilla aisteillasi kiirehtimisen sijaan.

”Luonnossa oleilun on todettu vähentävän kielteisiä ajatuksia ja tunteita, ja vastaavasti lisäävän myönteisiä. Jos ajatuksesi jumittavat ikäviin ajatuskehiin, saatat saada ne uusille urille luonnossa”, toteaa Marko Leppänen artikkelissaan Irti ikävistä ajatuskehistä – luonto auttaa.

Metsässä kävellessäsi vahvistat samalla aivoissasi kulkevia hermoratoja, jotka liittyvät mielialan kohoamiseen. Aivojen plastisuuteen liittyvät muutokset ovat pieniä ja vähittäisiä, mutta kerta kerralta hermoratojen ura vahvistuu. Toiveikkuus ja optimismi lisääntyvät, kun mieliala kohoaa toistuvasti. Brittitutkimuksen mukaan vähintään kerran viikossa luonnossa liikkuvalla on 50 prosenttia pienempi todennäköisyys sairastua lievään mielenterveyden sairauteen, kirjoittaa Marko Leppänen artikkelissaan.

Into the forest I go, to lose my mind and find my soul. -John Muir

Luonto elvyttää luomoamalla. Tässä kohtaa lumoutumisella tarkoitetaan yrityksetöntä keskittymisen tilaa, sellaista rentoa valppautta, joka syntyy, kun havainnoimme luonnossa tapahtuvia ilmiöitä. Tämä palauttaa henkisestä uupumuksesta. Lumoutumisen tärkeä osatekijä on rentoutuminen, jota luonnossa oleskelu tukee. Marko Leppäsen sanoin: Luonnon lumous vapauttaa aivot.

Luonto elvyttää lumoamalla. -Marko Leppänen

Ihmiset ovat enenevässä määrin löytäneet tiensä metsä- ja luontopoluille muutaman viime viikon aikana. Vallitseva tilanne on vaikuttanut asiaan suuresti, ja ovathan aurinkoiset säätkin ulkoilua suosineet. Joidenkin metsäpolkujen on uutisoitu jopa ruuhkautuneen lukuisten retkeilijöiden ansiosta. Aina, mutta varsinkin korona-aikaan, on tärkeää huomioida myös kanssaretkeilijät. Annathan siis vastaantulijoillesi kunnolla tilaa, jono on riviä parempi näissä kohtaamisissa.

Mukavaa lauantaita sinulle, tavataan jälleen huomisaamuna!

You Might Also Like

3 Kommenttia

  • Reply Maarit / Sopusointuja 5.4.2020 at 20:57

    Olen lumoutunut tuosta lauseesta ’luonnon lumous vapauttaa aivot’. Muistan kun teimme pitkän luontoretken mökin suunnalla olevalle Lauhavuoren kansallispuistoon – niin rauhoittavaa retkeä en muista aikoihin tehneeni. Kohtasimme vain yhden pariskunnan ja reitin varrella maisemat vaihtuivat suosta aarnimetsään. Se oli ihana kokemus.

    • Reply Suvi 6.4.2020 at 09:36

      Tuo kyseinen lause hurmasi minutkin. Ehkä sai jopa vähän liikuttuneeseen tilaan. Luulen, että se johtui siitä, että tiedän, mitä lauseella tarkoitetaan. Kuten tiedät selvästi sinäkin.
      Luonnolla on uskomaton voima. Kansallispuistot ja muut isot metsäalueet, joissa pääsee täysin eristyksiin ns. rakennetusta ympäristöstä, ottavat ihmisen sellaiseen ”syleilyyn”, ettei sitä osaa edes sanoin kuvailla. Saamme olla todella kiitollisia, että Suomessa on paljon sellaisia alueita, jopa lähellä pääkaupunkiseutua.

      Lumoavia hetkiä tähänkin viikkoon, Maarit!

  • Reply Sallittua - Suvi C 8.4.2020 at 07:15

    […] Ulkoilu. Säällä kuin säällä, loistava ajanviete. Kirjoitin aiheesta viime viikolla, voit lukea tekstin täältä. […]

  • Vastaa