Lukuvuosi on saatu päätökseen, ja vaikka opintovapaani, ja sitä myöten myös opiskeluni, jatkuvatkin edelleen, tuntuu jotenkin luontevalta julkaista tämä postaus nyt. Tässä se siis tulee, monen toivoma kooste lukuvuodesta, jonka vietin opiskellen ja joka vilahti ohi nopeammin kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan.

Jos pankkitilini antaisi myöten ja tilanne olisi muutenkin otollinen, jatkaisinko opintovapaata vielä ensi lukuvuoden?

Opintovapaalle jääminen oli yksi parhaista päätöksistä, joita olen elämäni aikana tehnyt. Olen päivittäin ollut tietoisesti kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Eniten olen kiittänyt itseäni ja rohkeuttani valita tämä tie ja ottaa aikalisä työelämästä. En oikein enää edes tiedä, mikä siinä niin paljon mietitytti. Muutos, todennäköisesti.

Minulta on kysytty usein, mikä on ollut parasta tässä vuodessa. Hyviä puolia on monia, en oikein osaa laittaa niitä järjestykseen. Liekö se lopulta tarpeenkaan?

Yksi parhaista jutuista on ollut vapaus suunnitella itse omat aikatauluni ja rukata niitä tarpeen ja tilanteen mukaan. Oma tapani työskennellä muokkautui lopulta sellaiseksi, että tein pari, kolme pitkää päivää viikossa opintoja eteenpäin, ja loppuina enintään luin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, en edes avannut konetta opintotehtävien takia. Sitä, kuinka paljon prosessoin asioita varsinaisten opintotuntieni ulkopuolella, en luonnollisestikaan pysty sanomaan, mutta paljon.

Päätin graduni valmistuttua vuonna 2003, etten enää koskaan opiskele mitään. Niin se vaan aika kultaa muistot ja nollaa fiilikset. Opiskelu, ja sitä kautta itseni kehittäminen, on maistunut todella hyvältä. Aikuiskasvatustieteen perusopinnot tulivat valmiiksi maaliskuussa, minkä jälkeen aloitin työ- ja organisaatiopsykologian perusopintojen parissa. Yhtä aikaa näiden opintojen kanssa opiskelen Life Coach Academyssa life coachin tutkintoa.

Opintovapaavuoden aikana minulla on ollut aikaa pysähtyä kunnolla. Pysähtyä ja kelailla taaksepäin, löytää oma itseni uudelleen. Lopultakin on ollut aikaa käsitellä asioita, jotka sitä kipeästi tarvitsivat. Joiden käsittelyä itse kipeästi tarvitsin. Ei sellaista aikaa normaali arjessa löydy. Tuli vastaan mitä vaan, sen kanssa on elettävä ja mentävä eteenpäin. Näin ainakin siihen asti, kunnes saa aikaa pysähtyä. Siihen toivoisin olevan mahdollisuus jokaisella halukkaalla.

Lopultakin on ollut aikaa käsitellä asioita, jotka sitä kipeästi tarvitsivat. Joiden käsittelyä itse kipeästi tarvitsin. Ei sellaista aikaa normaali arjessa löydy. Tuli vastaan mitä vaan, sen kanssa on elettävä ja mentävä eteenpäin. Näin ainakin siihen asti, kunnes saa aikaa pysähtyä. Siihen toivoisin olevan mahdollisuus jokaisella halukkaalla.

Rauhalliset aamut, voi rakkaat rauhalliset aamut! Teitä tulee ikävä! Samoin kuin omien aikataulujen tekemisen mahdollisuudesta, olen ollut päivittäin tietoisen kiiitollinen myös mahdollisuudesta mennä nukkumaan ilman herätyksen asettamista. Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, tiedät varmasti, että herään silti aikaisin. Minulle vapaat aamut eivät merkitse nukkumista pitkään. Herään aikaisin joka tapauksessa. Aamujen vapaus on merkinnyt sitä, että teen Iiriksen kanssa rauhallisen aamunlenkin, minkä jälkeen luen hetken kirjaa kaikessa rauhassa samalla, kun juon joka-aamuisen vitamiinijuomani (oi, ihanan keski-ikäistäkö?) Vähitellen, kun mieheni ja koiristamme vanhempi herää, alan siirtää ajatuksia kohti päivän ohjelmaa. Normaaliarjessa olisin, ja tulen olemaan, siinä vaiheessa jo työpaikalla.

Olen aina viihtynyt kotona hurjan hyvin. Kaipaan sitä ja tarvitsen sitä akkujeni lataamiseen. Opintovapaa ei tätä muuttanut ainakaan aktiivisempaan suuntaan. En ole koskaan viettänyt yhtä paljoa aikaa kotona kuin tämän vuoden aikana. Vaikka olisi ollut aikaa kierrellä ja kyläillä siellä sun täällä, tai siirtää ainakin toisinaan opinnot vaikka johonkin kahvilaan tai ravintolaan, kuten alunperin suunnittelin, en tehnyt niin kertaakaan. Vallan tyytyväisenäopiskelin kaikessa rauhassa kotona. Korona ei siis muuttanut arkeani juurikaan muuta kuin siltä osin, että mieheni työpiste löytyi parin kuukauden ajan omani läheltä.

Työelämässä ollessani olen aina nauttinut perjantain tunteesta, alkavan viikonlopun fiiliksestä. Ei sillä, ettenkö olisi nauttinut arkipäivistäkin! Perjantaisfiilis vaan on jotenkin niin erityinen. Siksi vähän pelkäsinkin, että menevätkö opintovapaalaisen viikonpäivät suloiseksi sillisalaatiksi. Onko perjantaissa enää samaa hohtoa? On siinä ollut, siitä on pitänyt huolen työelämän pyörteissä oleva mieheni. Perjantai on tänä lukuvuonna tarkoittanut sitä, että edessämme on kaksi yhteistä vapaapäivää ja se on ollut vallan mukavaa se. Smondayta sen sijaan ei ole ollut, enkä ole sitä kaivannutkaan. Mikäkö on Smonday? Se on se hetki, kun sunnuntaina hoksaat maanantain olevan kulman takana. Sundaysta tulee siis kertaheitolla Monday. Pystynkö pitämään Smondayt aisoissa ensi lukuvuodesta alkaen, se jää nähtäväksi. Yritän ainakin.

Pari sellaistakin asiaa on, joiden oletin olevan toisin opintovapaani aikana. Ne kuuluvat ’sitten, kun on aikaa’ -kategoriaan. Koska opintovapaalla aikatauluni on ollut väljempi ja lähes täysin suunniteltavissani, ajattelin ensinnäkin kotimme olevan koko ajan ns. päivitetty. Noup. Suksipussi seisoo edelleen, toukouun viimeisenä päivänä, eteisen nurkassa ja pääsiäsmunat ovat korissaan makkarin vanhan penkin päällä. Kartonkisen joulutähden otin pois keittiön isosta ikkunasta viime viikolla, kun tajusin sen näkyvän tielle asti. Muuten olisi saanut roikkua siinä vähintään juhannukseen. Ehkä pidempäänkin, onhan tuleva joulu siinä vaiheessa sitten jo taakse jäänyttä lähempänä.

Lisäksi luulin liikunnan nappaavan enemmän ajastani. Niin ei kuitenkaan käynyt, päinvastoin. Pysähtyminen tapahtui siltäkin osin, ja se tuli selvästi tarpeeseen. Normaalit koiralenkit, kävelylenkit ja toisinaan jopa juoksulenkit ovat kyllä kuuluneet ohjelmistoon, mutta kaikenlaiselta muulta liikunnalta kaipasin selvästi taukoa. Sallin sen itselleni, välillä vähän pitkin hampain, mutta kuitenkin. Päätin kerrankin kuunnella itseäni ja luottaa siihen, että kroppa tietää joskus päätä paremmin.

Oletettua suurempaan rooliin nousivat lukeminen ja neulominen. Lukemieni kirjojen määrää en edes tiedä, islantilaisia villapaitoja olen tehnyt tämän vuoden puolella kahdeksan. Viimeisin valmistui juuri ja se pääsee omistajalleen ensi viikolla. Seuraavaksi taidan vaihtaa puuvillaan ja neuloa itselleni jotakin ihanan kesäistä!

Palataanpa alun kysymykseen: Jos pankkitilini antaisi myöten ja tilanne olisi muutenkin otollinen, jatkaisinko opintovapaata vielä ensi lukuvuoden?

En.

Yllättikö vastaus? Minut se tavallaan yllätti. En olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut vastaavani kysymykseen kieltävästi. Silloin tuntui vielä siltä, että olisin voinut jatkaa opintovapaalla oloa vielä parikymmentä vuotta ja siirtyä siitä sitten soljuvasti eläkkeelle 😉 Nyt ajattelen ja tunnen kuitenkin toisin. Aika on siis tehnyt tehtävänsä, ja varmasti moni muukin asia. Kuten jo kirjoitin, päätös jäädä opintovapaalle on yksi elämäni parhaista. Aika aikaa kutakin, siitä huolimatta. Nautin vapaammasta arjesta hurjasti, mutta kesän jälkeen on taas aika palata työelämään.

Muutoksia on luvassa työelämänkin suhteen. Ensinnäkin aloitan elokuussa uudessa työapaikassa. Lisäksi aiheet, joiden parissa opiskelin, ja opiskelen edelleen, tulevat olemaan osa työelämääni. Millä lailla, siihen palaan jatkossa.

Jos heräsi jotakin kysyttävää niin kysythän 🙂

Ihanaa sunnuntaita! Kun seuraavan kerran tavataan, on jo kesäkuu!