Kesäpaikkamme pikkumökin terassi katselee etelään ja sitä suojaa molemmilla reunoilla kasvavat suuret puuvanhukset. Tästä syystä terassilla on aamuisin huomattavasti lämpimämpi kuin muualla mökkipihassa, johon merituuli pääsee puhaltamaan ja josta suuri osa on vielä siihen aikaan päivästä ympäröivän metsän takia varjossa.

Iltapäivällä terassi jää vähitellen varjoon, eivätkä ilta-auringon säteet yllä sinne enää ollenkaan. Siksi istuskelenkin monesti iltaisin pikkumökin kynnyksellä ja katselen, kun aurinko laskee puiden taakse.

Muutama viikko sitten kiikuttaessamme terassikalusteita ulos, mieheni jätti yhden tuoleista juurikin tuohon ovensuuhun. Ihmettelin sitä hieman, tapana kun on aina ollut kantaa kaikki tuolit terassille. (”Miksei täällä tehdä kuten aina ennenkin on tehty?!” Hih!) Mieheni totesi jättäneensä tuolin paikkaan, johon ilta-aurinko paistaa. Siitä se ajatus sitten lähti.

Muistin nähneeni puutarhavajan takana olevassa katoksessa kauniin vanhan penkin, joka on joskus maailmassa nostettu sinne talveksi suojaan ja joka on siellä sitten kerännyt hämähäkinseittejä ja havunneulasia ylleen ties kuinka pitkään. Mieheni muistaa penkin olleen mökkipihassa jo 40 vuotta sitten, joten ihanasta vanhasta esineestä on siis kyse! Ehdotin, että kävisimme katsomassa, vieläkö kaunokainen näyttää sellaiselta, että sen voisi suht pienellä ehostuksella ottaa käyttöön.

Penkki oli loistokunnossa siihen nähden, että se oli lähes unohdettu paikkaansa. Siitä näki heti, ettei se kaivannut kuin kunnon puhdistuksen ja pikkasen maalia pintaansa!

Aloitimme kunnostusoperaation heti samana päivänä. Hioimme sekä puu- että rautapinnoilta kaiken irtoavan maalin pois ja puhdistimme penkin perusteellisesti. Seuraavalla mökkireissulla meillä oli mukana spray-maalia, jolla pystyimme maalaamaan penkin koristeelliset rautaosat. Ne saivat kuivua rauhassa helatorstaihin asti, jolloin oli puuosien maalaamisen vuoro.

Penkistä tuli ’kuin uusi’ olematta silti liikaa uuden näköinen. Rakastan vanhoja esineitä ja sitä, että niillä on jokin tarina. Minusta on ihanaa, että penkin kuluneet kohdat ja kolot puupinnassa ovat olemassa vielä kunnostamisen jälkeenkin.

Siirsimme penkin kuivumaan paikkaan, jossa se tulee jatkossa olemaankin eli pikkumökkimme ilta-auringon puoleiselle seinustalle. Ehkä seuraavalla kerralla mökillä ollessamme, ilta-auringon aikaan, penkille uskaltaa levittää pehmeän taljan ja istahtaa juomaan kupin teetä… <3