Yleinen

Sallittua

8.4.2020

Jos kiellettyjen asioiden ja tekemisten lista onkin tällä hetkellä totuttua pidempi, on sallittujen listalla silti mittaa huomattavasti enemmän! Ehdotankin, että keskitetään tänään, ja tästä eteenpäin, enemmän huomiota kaikkeen siihen mukavaan, jota saamme edelleen tehdä.

Ulkoilu. Säällä kuin säällä, loistava ajanviete. Kirjoitin aiheesta viime viikolla, voit lukea tekstin täältä.

Ruoanlaitto ja leipominen. Sosiaalinen media on tällä hetkellä pullollaan erilaisia live-lähetyksiä, joissa laitetaan yhdessä ruokaa. Jos et ole tottunut kokkailija, voi tämä olla just sun juttu. Moni live-kokki kertoo ruokalajit ja niihin tarvittavat ruoka-aineet sekä tarvikkeet hyvissä ajoin etukäteen, jopa viikoksi kerrallaan. Ihana uusi konsepti tämä!

Liikunta. Itse rakastan liikkua keväisin ulkona (allergioista huolimatta). Juoksen, kävelen tai nappaan kahvakuulan mukaani ja menen rantaan heilumaan. Yhtälailla kuin live-kokkailuja, löytyy netistä live-lähetyksenä jos sun jonkinlaista liikuntamuotoa, ei tarvitse kuin valita.

Erilaiset haasteet. Voihan nallehaaste <3 Olen tästä aivan liikuttunut! Lenkkipolkujeni varrella olevien talojen ikkunoihin ilmestyy päivittäin lisää nalleja ohikulkijoita tervehtimään. Näinkin helpolla voi toista ihmistä ilahduttaa, oli ikä sitten mikä tahansa. Oma nalleni löysi tiensä parvekkeen reunalle toissailtana ja eilen aamulla aikaisin sain ihanalta naapurilta viestin, että heidän lapsensa olivat nallen jo huomanneet.

Lukeminen. Nyt, jos joskus, on sopiva hetki lukea hyllystä ne kirjat, jotka ovat saaneet sitkuonaikaa -statuksen. Vaihtoetoisesti voit tietysti ladata sovelluksen, jonka kautta pääset kuuntelemaan äänikirjoja. Itse aloin kuunnella ensimmäistä äänikirjaani viime viikolla. Tai siis kolmea kirjaa… Sama juttu näköjään, on kyseessä sitten “oikea” tai äänikirja. Aina on muutama kerrallaan kesken.

Eväsretki. Herkut reppuun ja menoksi! Mikähän siinä on, että ihan perus reissumieskin maistuu ulkona niin paljon paremmalta? Retken ei tarvitse tarkoittaa kilometrien mittaista maastovaellusta, tarvittaessa oma piha/parvekekin riittää.

Käsityöt. Löytyykö kaapin perältä vuosia sitten alkunsa saanut villasukka, joka jäi ilman paria tai kenties kantapäätä? Lanka loppu, eikä kantapään tekeminen luonnistu vieläkään? Ei haittaa. Eriväriset sukat ovat juuri nyt in, ja ainakin Yhteishyvän ohjeella sukanvarsi saa helposti kantapään seurakseen. Pianhan villasukkia taas tarvitaan, eihän juhannukseen ole kuin reilut pari kuukautta! Kaikenlaisten käsitöiden tekeminen on mukavaa puuhaa, josta varsinkin perheen pienimmät todennäköisesti innostuvat.

Nyt on sinun vuorosi! Listaa ainakin kome kivaa asiaa, jotka ovat edelleen sallittuja.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply