Selataan avainsanaa

arki

Yleinen

No jopas, mikä keitto!

17.4.2020

Onnistuin tekemään niin hyvää kasviskeittoa, että halusin tulla jakamaan ohjeen kanssanne. Minä en tunnetusti ole mikään kokki. Olen se, joka pyytää hyväksi todetut ohjeet muilta ja noudattaa niitä pilkuntarkasti. Yleensä onnistun, aina en. Kokeiluille tai jotain vähän sinnepäin – asenteelle ei Suvin keittiössä ole tilaa. No one is born a great cook, one learns by doing. – Julia Child Viime maanatai-iltana minut yllätti pikkunälkä. Tai no, yllätti ja yllätti. Iltaisin tulee monesti naposteltua jos sun jotakin. Herkuttelimme pääsiäisenä sen verran…

Lue lisää

Yleinen

Jotakin hyvää

14.4.2020

Oletko lukenut Jojo Moyesin kirjan Kerro minulle jotakin hyvää tai nähnyt sen pohjalta tehdyn elokuvan? Itse luin kirjan viime kesänä, ja kun pari viikkoa sitten huomasin kyseisen elokuvan tulevan telkkarista, pidin visusti huolen, etten vahingossakaan kääntänyt tuolle kanavalle. Ei sillä, että kirja olisi ollut huono. Kirja oli niin kaunis ja koskettava, että päätin säästää kyynelkanavani overload-tilalta ja jätin leffan katsomatta. Eilen sain yhdeltä Instagram-seuraajaltani seuraavan viestin: ’Suvi, sulla on mukaansatempaava tapa kirjoittaa, sun tekstejä on ihana lukea. Kerro meille jotakin…

Lue lisää

Yleinen

Alkuja

6.4.2020

Maanantaiaamu. Uuden viikon alku. Uuden päivän alku! Viime viikko on taakse jäänyttä elämää. Napataan siitä mukaan onnistumiset ja hyvät hetket, iloiset asiat. Otetaan opiksi jutuista, joihin jäi vielä korjaamisen varaa. Muistetaan, että arki meni uusiksi vasta parisen viikkoa sitten. Olisi ihme, jos kaikki sujuisi jo nyt kuin rasvattu. Vähitellen asiat lähtevät kyllä rullaamaan, usko pois. Sinä teet parhaasi, se riittää. Tänäänkin. Kaikkea hyvää alkavaan viikkoosi <3…

Lue lisää

Yleinen

Rutiinit

3.4.2020

Rutiinit nousevat arvoon arvaamattoman tällaisina aikoina, kun elämään liittyy runsaasti epävarmuutta ja epäselviä asioita. Uskon, että moni antaisi mitä vaan, jos pystyisi juuri nyt palaamaan tuttuihin, ehkä joskus vähän tylsältäkin tuntuneisiin, arkirutiineihin. Monen ihmisen ja perheen arki meni lyhyessä ajassa täysin uusiksi. Esiin astui uudenlainen aika, joka on tavallisuudesta kaukana, ja joka saattaa välillä tuntua lähes selviytymiskamppailulta. Tärkeää on pystyä luomaan uusia rutiineja. Miten koota näistä käsissä olevista palasista uusi ns. tavallinen arki? Rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta – myös aikuisille.…

Lue lisää

Yleinen

Kiitollisuus

2.4.2020

Kaikkein voimakkain henkistä vahvuutta lisäävä tekijä on kiitollisuus. Jokainen päivä ei välttämättä ole hyvä, mutta jokaisessa päivässä on taatusti jotakin hyvää. Juuri nyt, maailman tilanteen ollessa sellainen kuin se on, kiitollisuudelle voi olla vaikea löytää tilaa. Päässä pyörivät huolet ja murheet, ja se on täysin ymmärrettävää. Voidaksemme henkisesti hyvin, meidän on kuitenkin löydettävä tapoja pysäyttää murehtimisen ratas korvataksemme sen jollakin positiivisella. Pienikin hetki on parempi kuin ei sitäkään. Se, mihin keskityt, lisääntyy. Jos alat tietoisesti kiinnittää huomiota elämän pieniin ja…

Lue lisää

Yleinen

Henkistä hyvinvointia huhtikuuhun

1.4.2020

Kaunista huhtikuun ensimmäistä juuri Sinulle! Tästä käynnistyy Henkistä hyvinvointia huhtikuuhun -sarja, joka koostuu kolmestakymmenestä osasta. Jokainen huhtikuun päivä saa oman, jotakin henkisen hyvinvoinnin osa-aluetta käsittelevän postauksensa tänne blogin puolelle. Päivän teema löytyy myös Instagram-sivultani. Pyrin tuomaan aiheet mahdollisimman lähelle tavallista, jokapäiväistä elämää. Tarkoitukseni on, että jokainen voi saada sarjan postauksista uusia ajatuksia ja työkaluja tämän päälaelleen kiepsahtaneen arjen keskelle, ja aikaan sen jälkeenkin. Aiheet ovat sellaisia, joista jokainen voi löytää omansa. Toivotan Sinut lämpimästi tervetulleeksi seuraamaan sarjaani. Aloitan huomenna siitä…

Lue lisää

Yleinen

Mitä joku toinen tekisi?

12.2.2020

Se kuuluisa Strömsö ei siintänyt edes horisontissa tänään. Opiskelu tuntui sellaiselta tervanjuonnilta, että oksat pois. Aikuiskasvatustieteen oppimistehtävän aihe oli todella mielenkiintoinen, ja ehkä juuri siksi ärsytys hipoi maksimilukemiaan, kun työ ei edennyt lainkaan. Selasin lähdemateriaaleja kirjaimellisesti tunteja, enkä saanut tehtävänantoon mitään tolkkua. Vaikka kuinka yritin, kirjoitin mielestäni koko ajan asian vierestä tai tårta på tårtan -tyylillä toisen tehtävän kanssa. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että olin päättänyt, ja kalenteriin kirjannut, palauttavani valmiin tehtävän yliopistolle huomenna. Kaikki minut tuntevat tietävät, että…

Lue lisää

Yleinen

Epäsuosittuja mielipiteitä vol. 1: Toivon edelleen lumipeitettä

4.2.2020

Kuva kertokoon kaiken. Siinä on tämänhetkinen lumen syvyys helsinkiläisessä metsässä. Tai ei oikeastaan edes ole. Kuva on eiliseltä, suli jo. Minä toivon edelleen sellaista kunnon lumisadetta, joka jättää maan valkoiseksi. Toivon pakkasia, jotka pitävät lumen maassa. Toivon lumen narskuntaa askelten alle. Toivon valkoista maisemaa ja lumen painosta notkuvia oksia. Toivon hiihtolatua ja lasten rakentamaa lumiukkoa. Olenko toiveeni kanssa yksin? Tähän asti jokainen, jolle olen toiveeni kertonut, on kauhistunut. Syitä on monia: Kevät saisi jo tulla. Jos lumi sataa nyt, se…

Lue lisää

Yleinen

Itseni vai toisten takia?

26.1.2020

Maaret Kallion loistava kolumni elämän pienten yksityiskohtien hinkkaamisesta sai monet meistä pohtimaan suorittamista ja sitä kautta omaa hyvinvointia. Miksi teen sen, minkä teen? Olen aamuvirkku. Tehokkaimmillani olen aamuisin. Koen, että se, millainen aamuni on, vaikuttaa suuresti koko loppupäivääni. Siksi haluan sisällyttää aamuihini tekijöitä, joista nautin, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että kello herättää aiemmin kuin on välttämätön pakko. Maaretin kolumnin luettuani aloin pohtia, teenkö kaiken sen, minkä teen, oikeista syistä. Nautinko aamuihini kuuluvista asioista oikeasti vai syyllistynkö suorittamiseen? Miksi teen sen,…

Lue lisää

Yleinen

En vältä enää, älä sinäkään

20.1.2020

Onko sinulla tapana tehdä uudenvuodenlupauksia? Vieläkö lupauksesi pitää? Ei, älä sulje vielä! Tarkoitukseni ei ole lannistaa, vaan varmistaa, että pysyt päätöksessäsi jatkossakin! Ja jos on käynyt niin hassusti, että päätöksestä on jo tullut lipsuttua, annan sulle hyvän vinkin, miten saada homma toimimaan paremmin. Moni meistä on antanut uudenvuoden- sun muiden päätösten ja lupausten suhteen periksi. Yleensä syynä on uskomus siitä, ettei pysy päätöksissään. ”Aina ennenkin olen sortunut, sorrun siis uudelleenkin. Turha yrittää.” Tässä kohtaa kannattaa lopettaa itsensä mollaaminen ja syyttely,…

Lue lisää