Yleinen

Viime syksy aakkosina, osa 2

9.1.2020

Viime viikonloppuna julkaisemani kaksiosaisen postaukseni ykkösosassa pääsin N-kirjaimeen asti. Jos et vielä ole lukenut kyseistä tekstiä, kannattaa käydä lukemassa se ihan aluksi, jotta pääset kärryille siitä, mistä on kyse.

O = opettajuus. Reilun 15 vuoden ura luokanopettajana takaa sen, että opettajuus on osa ammattiminääni, toisinaan se on “ilonamme” myös vapaa-ajalla. Aikuiskasvatustieteen opinnot ovat saaneet minut miettimään oppimista, kasvatusta, kehittymistä ja sitä myötä myös opettajuutta vähän eri kantilta. Lisäksi minulla on ollut ilo tehdä sijaisuuksia aikuisopetuksen parissa.

P = perhe. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Perheenjäseniini olen voinut tukeutua aina. He kannustavat ja luovat uskoa minuun silloinkin, kun se on itseltäni kadoksissa. Minulla on läheiset välit sekä vanhempiini että sisaruksiini. Se on asia, jota arvostan ja josta olen todella kiitollinen. Muodostamme mieheni ja koiriemme kanssa oman pienen perheemme, johon kuuluvat tärkeänä osana mieheni jo aikuiset lapset.

Q = quotes eli lainaukset (yksi vieraskielinen sana sallittaneen tässä kohtaa). Luen mielelläni lainauksia, elämänviisauksia. Kirjoitan niistä osuvimpia, sen hetkiseen elämäntilanteeseeni sopivimpia muistiin, jotta voin palata niihin myöhemminkin. Saan niistä yllättävän paljon tsemppiä!

R = ravinto. Mitä ja miten pitäisi syödä, jotta söisi oikein? Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä ole ollenkaan parasta toiselle. Näitä olen pohtinut viime aikoina paljonkin, kun en enää syö päivittäistä lämmintä ruokaani töissä vaan valmistan sen itse. Olen laiminlyönyt hyvinvointiani tällä saralla liian pitkään, mutta onneksi muutos parempaan on jo tapahtunut. Toivottavasti et ärsyynny, kun kerron tässäkin kohtaa palaavani asiaan myöhemmin. Kävin nimittäin eilen elämäni ensimmäistä kertaa akupunktiossa, ja sieltä saamani tieto toi mukanaan taas ihan uutta ajateltavaa.

S = suunnitelmallisuus. Päivät, viikotkin, kuluvat ihan hujauksessa. Totesin heti opintovapaani alkumetreillä, miten tärkeää on rakentaa jonkinlainen suunnitelma sille, miten ja missä ajassa opintojeni kanssa etenen. Paperikalenteri on päivittäisessä käytössä. Sen avulla minun on helpompi hahmottaa, mitä teen ja missä järjestyksessä. Suunnittelemani opiskeluaikataulu on ennen kaikkea joustava, mikä tuntuu ihanalta!

T = terveys. Tämä on vahvasti käsi kädessä jo yllä mainitsemani ravinnon kanssa. Tällainen vapaampi vuosi antaa mahdollisuuden miettiä, kokeilla ja tunnustella, mikä on minulle parasta. Terveys kun on kokonaisvaltainen juttu.

U = uni. Hyvin nukuttu yö on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Voi sitä onnea, kun herää virkeänä ja oikeasti levänneenä! Stressi vaikuttaa lähes poikkeuksetta negatiivisesti uneni laatuun, joten tiedän myös, miltä tuntuu useamman huonosti nukutun yön jälkeen.

V = valkoinen sokeri. No niin, mistäköhän alkaisin? Totean vain lyhyesti, että suklaa. Tänä syksynä kuitenkin enenevässä määrin tumma suklaa, välillä myös raaka-.

W = Wanha Porvoo. Joskus vielä asun vanhassa puutalossa, jossa on leivinuuni. Sellainen löytyy viime syksynä tekemästäni aarrekartastakin. Talon ei tarvitse olla Porvoossa, mutta kirjasin sen tällä tavoin, jotta tiedät, minkä tyylistä taloa tarkoitan. Ja kyllä, samalla kuittasin vähän haastavamman kirjaimen 😉

X = XO DFNDR. Joskus haluan päästä kyseisen veneen kyytiin kylmällä ja pimeällä säällä. Otan mukaan eväskorin, jossa on lämmintä juotavaa ja syötävää. Niin, ja tietysti kynttilöitä.

Y = ystävät. Kiitos kaikille teille, jotka rohkaisitte tekemään tämän päätöksen opintovapaan suhteen. Se oli täysin oikea. Kiitos tietysti myös kaikesta muusta. Olette rakkaita.

Z = zen. Tavoite. Vaikeaa, mutta tavoittelemisen arvoista.

Å = åtta (yksi ruotsiksikin, tasapuolisuuden vuoksi). Kahdeksan kuukautta aikaa tehdä aikuiskasvatustieteen perusopinnot valmiiksi. Jos nostaa opintovapaalla aikuiskoulutustukea, pitää jokaista tukikuukautta kohti opiskella keskimäärin kolmen opintopisteen verran. Suosittelen lämpimästi ottamaan kaikesta tällaisesta selvää hyvissä ajoin. Teen pyynnöstä oman postauksen asioista, jotka kannattaa huomioida, kun suunnittelee opintovapaalle jäämistä.

Ä = äänikirjat. Lämpenen muutoksille suht hitaasti ja ehkä siksi olin pitkään sitä mieltä, että äänikirjat eivät ole mun juttu. Haluan lukea, enkä ihan mistä tahansa vaan ihan oikeasta kirjasta. Syksyn aikana kävin muutamalla pidemällä lenkillä, joiden aikana tutustuin podcastien maailmaan. Seuraavana ovat vuorossa äänikirjat. Oikeista kirjoista en kuitenkaan ole kokonaan luopumassa.

Ö = öljyt. Käyttääkö joku teistä aromaattisia öljyjä? Haluaisin tietää niistä lisää. Pääsin joulukuussa osallistumaan ihanan Karitan lukijailtaan, jossa meille kerrottiin, mihin kaikkeen aromaattisilla öljyillä voidaan vaikuttaa. Mielenkiintoista!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply